Tekijä: admin

Stipendiaatit vuonna 2023

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston hallitus on kokouksessaan 14.11.2023 päättänyt vuoden
2023 opiskelustipendit.
Hakemuksia oli kaikkiaan 122 kpl eli sama lukumäärä kuin edellisenä vuonna. Hakemuksien perusteella hyväksyttiin 99 stipendiä (94/2022) eli noin 81 % (71 %).

Yliopistoissa opiskelevia stipendiaatteja oli 47, ammattikorkeakouluissa 40, opistoissa 7 ja lukioissa 5. Stipendien kokonaissumma oli 80 950 euroa (76 850 euroa) ja keskimääräinen stipendi 818 euroa (818 euroa). Stipendien maksatus stipendiaattien ilmoittamille pankkitileille aloitettiin 14.12.2023.
A.E. Aminoffin rahasto on avustanut iisalmelaisia opiskelijoita noin 2,2 miljoonalla eurolla vuodesta 1974 lukien . Stipendejä on saman jakson aikana jaettu yhteensä 4 650 kpl.

Argillander Roosa Aulakoski Eveliina Aulakoski Henrik
Aulakoski Kristian Eloranta Veera Eskelinen Jerry
Finnilä Essi Fränti Henna Hakola Julia
Halonen Sara Hartikainen Niklas Heiskanen Emilia
Heiskanen Veera Hiltunen Roosa Hintsala Joonas
Holopainen Aaro Huttunen Mikki Huuskonen Mari
Hynynen Joni Hynynen Sarianne Ikonen Emmiina
Innanen Niklas Itkonen Leevi Kaarakainen Reetta
Kaarakainen Saara Kananen Essi Karjalainen Reetta
Karppinen Atte Karppinen Ninni Kettunen Meri
Kiminki Mikko Koivunurmi Emilia Kokkonen Markus
Kortelainen Toni Kotilainen Milla Kouvalainen Miska
Krogerus Liinu Kröger Sanni Kumpulainen Bertta
Kumpulainen Vili Kurkinen Jesse Kärnä Roope
Kääriäinen Konsta Lappalainen Antti Lappalainen Meri
Lappeteläinen Sasu Laukkanen Viivi Lehikoinen Jonna
Leskinen Ville-Markus Lukin Milla Luokkanen Olivia
Luukkonen Annika Löytynoja Maija Makkonen Heli
Montonen Juho Mulari Iia Mähönen Mirka
Mähönen Roosa Niskanen Saara Nissinen Heidi
Nykänen Liinu Oikarinen Miitri Ollikainen Emilia
Paavola Aleksi Partanen Anni Partanen Niina
Paulin Jaakkomatti Perälä Julia Perälä Maria
Raitosola Tuuli Remes Aleksi Repo Jere
Rissanen Matias Roivainen Titta Roth Ida
Ruotsalainen Saara Ryhänen Jonna Rönkkö Tatu
Saarmala Riku Salo Emmi null
Suomalainen Sanni Tikkanen Milla Tikkanen Minna
Tikkanen Senja Tolonen Vilma Tuovinen Henri
Turpeinen Roosa Turpeinen Topi Turunen Petra
Töysä Marja Ukkonen Santtu Vaistela Tuomas
Vatjus Oona Vauhkonen Albert Vepsäläinen Noora
Vinni Aino null Winter Matias
Yhteensä 99 stipendiaattia ja 80 950 €. Keskimääräinen stipendi 818 €

Rahasto pyrkii koordinoimaan jakamansa stipendit mm. Iisalmen kaupungin stipendirahastojen sekä Konsuli H.J. Aminoffin säätiön kanssa siten ettei sama henkilö saisi stipendejä useista eri lähteistä.

Rahaston asioita hoitaa ja sen päätösvaltaa käyttää sen 5 – jäseninen hallitus:

Jarmo Ronkainen, puheenjohtaja
Mikko Aminoff, varapuheenjohtaja
Tiina-Liisa Liukkonen, jäsen
Katja Aminoff-Tyni, jäsen
Kari Aminoff, Jäsen/Asiamies

Tunnustuspalkinnot vuonna 2023

Varsinaisten opiskeluapurahojen lisäksi päätti rahaston hallitus palkita hakemuksetta neljä (4)
iisalmelaista henkilöä rahaston sääntöjen mahdollistamilla tunnustuspalkinnoilla pyyteettömästä
uurastuksesta kulttuurin ja liikuntakulttuurin saroilla. Vuodesta 1989 lukien rahaston repertuaariin
otetut tunnustuspalkinnot on nyt myönnetty jo 141 iisalmelaiselle ahertajalle.

Kulttuuri:
Kallio Kati, Kalevalakuoro ja Riiki Jani, Teatteri ja tanssi

Liikuntakulttuuri:
Järvinen Hanna, Floorball Iisalmi ja Vainikainen Veijo, Iisalmen Visa/suunnistus

Kati Kallio
Kati Kallio on iisalmelainen kuoroaktiivi, joka on liittynyt Iisalmen Kalevalakuoro ry:n jäseneksi syksyllä 2004. Hänet valittiin saman tien yhdistyksen hallitukseen jäseneksi, missä Kati on siitä lähtien ollut yhtäjaksoisesti, ja toiminut koko ajan myös kuoron rahastonhoitajana, hoitaen sitä tehtävää esimerkillisen huolellisesti ja ammattitaitoisesti.
Hallituksessa hän on pitkäaikaisesti hoitanut myös kuoron markkinointiin, viestintään ja tiedottamiseen liittyvät tehtäviä. Mm. kuoron konserttijulisteiden ja käsiohjelmien visuaalinen ilme on jo viitisentoista vuotta ollut Katin käsialaa. Kati Kallio tuo Kalevalakuoron ja sen hallituksen toimintaan uusia ideoita, ja vie omalla aktiivisuudellaan sekä kuoroa että sen hallintoa eteenpäin. Katia voi hyvällä syyllä kutsua ”työmyyräksi”, joka kuoron taustalla hoitaa pyyteettömästi ja oma-aloitteisesti lukemattomia ammattitaitoa vaativia tehtäviä.
Myös laulajana Kati Kallio on aktiivisesti kehittänyt itseään sekä Iisalmen Kalevalakuoron riveissä että osallistunut Suomen Naiskuoroliiton järjestämiin koulutuksiin, kilpailuihin ja tapahtumiin. Esiintymisiin ja laulukeikoille Kati on aina valmis lähtemään. Kati Kallio toimii aktiivisesti myös muissa järjestöissä.

Jani Riiki
Jani Riiki on iisalmelainen teatterin ja kansantanssin harrastaja. Jani on toiminut teattereissa 13-vuotiaasta ja tanssialan yhdistyksissä aivan pienestä pitäen. Hän on ollut mukana näyttelemässä, koreografina ja tanssimassa mm. IN-teatterissa, Jyrkän Ruukin teatterissa, Nuorisoteatteri Norsussa, Konolanmäen kesäteatterissa sekä Ulmalan nuorisoseurassa.
Riiki sai kunniamaininnan ilmiömäisestä heittäytymiskyvystään Jyväskylän harrastajateatterikesässä 2023 IN-teatterin Rouva C -näytelmässä. Hänen roolisuoritustaan kesän 2023 Jyrkän Ruukin teatterin Meidän isä -näytelmässä on kuvailtu vaikuttavaksi ja koskettavaksi. Häntä on kuvailtu näyttelijänä muuntautumiskykyiseksi ja lahjakkaaksi nuoreksi tekijäksi.
Jani Riiki on myös esitysten taustamahdollistaja. Hän on toiminut mm. koreografina syksyllä ensi-iltaan tulleessa Shell’s Angles -näytelmässä. Jani Riikiä kuvaillaan myönteiseksi ilmapiirin rakentajaksi, ratkaisukeskeiseksi, idearikkaaksi ja pyyteettömäksi mahdollistajaksi, joka ei tee itsestään numeroa. Jani tunnetaan avuliaisuudestaan ja siitä, että hän on positiivinen ja kotiseuturakas teatteri-ja tanssialan yhteisöllisyyden rakentaja.

Hanna Järvinen
Floorball Iisalmi FBI ry on vuonna 1996 perustettu salibandyn erikoisseura. FBI tarjoaa reilulle 200 jäsenelleen mahdollisuuden harrastaa tai toimia salibandyn parissa alle kouluikäisistä seniori-ikäisiin saakka. Seura tukee toiminnallaan myös lasten, nuorten sekä perheiden liikkumista Ylä-Savon alueella järjestäen mm. Savo-Karjalan alueen matalankynnyksen salibandyn sarjan ja siihen liittyviä turnauksia. Kaudella 2022–2023 seuran toimintaan osallistui kaiken kaikkiaan n. 230 jäsentä. Floorball Iisalmi ry panostaa etenkin lasten liikkumiseen ja monipuoliseen liikuttamiseen. Seurassa salibandyä voi harrastaa joko kilpa tai harrastemielessä. Harrastetoiminnan tarkoituksena on tarjota helppo tapa tutustua lajiin leikin, pelin ja yhdessä olon kautta sekä tarjota mahdollisuus mukavaan yhteisliikuntaan. Kauden aikana pelataan seuran sisäisiä miniturnauksia ryhmien harjoitusvuoroilla sekä mahdollisesti ystävyysotteluita ympäristökuntien joukkueita vastaan.
Hanna Järvinen on Floorball Iisalmen taustatekijä, joka tekee paljon näkymätöntä työtä lasten ja seuran hyväksi. Hanna on ollut seuran toiminnassa mukana reilusti yli kymmenen vuotta. Hannalla on seuran raha-asiat hallussa ja hän huomioi säästeliäästi talouden kokonaisuuden, jotta lasten ja nuorten harrastuskustannukset pysyisivät mahdollisimman alhaisina.
Tärkeintä Hannalle on se, että lapset ja nuoret ohjautuvat harrastusten piiriin, jossa taloudellinen tilanne ei saisi olla kynnyskysymys. Hannan tehtävänä on myös viestiä perheille kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, liikunnan lisäksi jaksamisesta, unesta ja ylipäätään hyvistä valinnoista elämässä. Hanna innostuu ja innostaa järjestämään kesäleirejä, diskoja, kirpputoritapahtumia jne. Hän huolehtii toimintojen organisoinnit ja ostokset kioskiin.
Hannan vastuulla on ollut myös sponsoreiden hankkimien ja palkinnot turnauksiin. Hanna on iloinen, aurinkoinen, huolehtiva ja aina hyvin helposti lähestyttävä persoona. Etenkin lapset ovat lähellä Hannan sydäntä.

Veijo Vainikainen
Iisalmen Visan Suunnistusjaosto on jaosto, joka toimii aktiivisesti suunnistustoiminnan ylläpitämiseksi Iisalmen alueella. Toimintaan kuuluu muun muassa kuntorastien pitäminen, suunnistuskoulut eri ikäryhmille sekä kansallisten suunnistuskisojen ja erilaisten suunnistustapahtumien järjestäminen. Jaosto tarjoaa myös Tyky-päiviä lähialueen yrityksille.
Suunnistusjaosto toimii myös yhteistyössä muiden Ylä-Savon suunnistusseurojen kanssa järjestämällä yhteisiä kuntorasteja ja nuorten toimintaa sekä osallistumalla viestikilpailuihin yhteisillä joukkueilla.
Perustelut
Veijo on ollut Iisalmen Visaan toiminnassa mukana 1970-luvun alusta alkaen. Alusta alkaen hän on osallistunut karttojen piirtoon eli hän on luonut perustaa kaikelle suunnistustoiminnalle. Suunnistusjaoston puheenjohtajana hän toimi 1970–80 –lukujen taitteessa. Sekä karttapuolen että varsinkin ajanoton muuttamisessa tietokoneaikaan hän on ollut tämän alueen pioneeri. Ajanotto Iisalmen Visan suunnistuksessa ja myös hiihdossa on ollut Veijon vastuulla liki 30 vuoden ajan, ja hän on vastannut kaikkiaan satojen tapahtumien ajanotosta alkaen lasten kilpailuista, viikoittaisista kuntorasteista ja piirin sekä kansallisen tason kisoista aina lukuisiin SM-kisoihin ja KLL:n mestaruuskisoihin asti.

Vuoden 2022 stipendit jaettu

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston hallitus on kokouksessaan 11.11.2022 päättänyt vuoden 2022 opiskelustipendit.

Hakemuksia oli kaikkiaan 123 kpl eli sama lukumäärä kuin edellisenä vuonna. Hakemuksien perusteella hyväksyttiin 94 kpl eli noin 76 prosenttia.

Yliopistoissa opiskelevia stipendiaatteja oli 51, ammattikorkeakouluissa 33, opistoissa 2 ja lukioissa 8.

Stipendien kokonaissumma oli 76.850 euroa ja keskimääräinen stipendi 818 euroa (824 e/2021). Stipendien maksatus stipendiaattien ilmoittamille pankkitileille aloitettiin 8.12.2022. Pankkiyhteydestä riippuen summat saattavat näkyä stipendiaattien sivuilla eri päivinä.

AEA:n rahaston stipendiaatit 2022:

Balk Riina Cederberg Venla Finnilä Essi
Halonen Suvi Hartikainen Niklas Heiskanen Emilia
Heiskanen Veera Hiltunen Roosa Hirvonen Venla
Holopainen Jenna Huttunen Mikki Huuskonen Mari
Hynynen Siiri Ikonen Sisu Innanen Niklas
Juutinen Tomas Jyrkinen Oona Kananen Essi
Karppinen Mia Kauppinen Adalmiina Kiminki Miko
Kokkonen Markus Kokkonen Veera Komulainen Sara
Korkiakoski Aake Koskinen Juuso Kotilainen Milla
Kumpulainen Vili Kämäräinen Minna Kärnä Roope
Kääriäinen Aksu Kääriäinen Konsta Laajalahti Henna
Laajalahti Miiu Laitinen Julia Leinonen Noora
Leivo Jimi Leskinen Ville-Markus Lukin Milla
Luttinen Suvi Martikainen Asse Moilanen Oona
Montonen Janne Montonen Jesse Montonen Juho
Mutanen Ada Mähönen Tomi Nissinen Henna
Nissinen Jimi Nykänen Jonna Oikarinen Miitri
Ollikainen Heidi Palanne Kiia Partanen Anni
Partanen Niina Passiniemi Panu Paulin Ristomatti
Pietikäinen Ossi Pitkänen Neea Pulkkinen Samuli
Quintus Kaapo Remes Arttu Rissanen Matias
Roivainen Titta Roth Noora Roth Sarah
Ruotsalainen Jenna Ruotsalainen Saara Ruusuneva Rebecca
Ryhänen Aripekka Ryhänen Eero O T Ryhänen Liisa
Rönkä Taru Saarmala Riina Saastamoinen Rita
Sahlström Rosa Salo Emmi Savolainen Anni
Seppänen Annika Suomalainen Sanni Tikkanen Janette
Tuovinen Hanna Turpeinen Riina Turpeinen Roosa
Tyyskä Ellimari Ukkonen Santtu E O Vatjus Oona
Vierola Maiju Vierola Malla Vinni Aino
Väisänen Lotta M Winter Matias Åhman Jesse
Ålander Jenni

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston stipendiaattien tulee olla Iisalmessa peruskoulun suorittaneita opiskelijoita. Stipendien myöntämisen keskeisin kriteeri on opintomenestys (arvosanat) ja stipendit on tarkoitettu pääsääntöisesti nuorille opiskelijoille. Stipendien hakuaika on vuosittain syyskuussa ja päätökset valmistuvat joulukuun puoleen väliin mennessä.

Rahaston asioita hoitaa ja sen päätösvaltaa käyttää sen 5 – jäseninen hallitus:

Jarmo Ronkainen, puheenjohtaja

Mikko Aminoff, varapuheenjohtaja

Tiina-Liisa Liukkonen, jäsen

Katja Aminoff-Tyni, Jäsen

Kari Aminoff, jäsen/asiamies

Vuoden 2022 tunnustuspalkinnot

Varsinaisten opiskeluapurahojen lisäksi päätti rahaston hallitus palkita hakemuksetta viisi (5) iisalmelaista henkilöä rahaston sääntöjen mahdollistamilla tunnustuspalkinnoilla pyyteettömästä uurastuksesta kulttuurin ja liikuntakulttuurin saroilla.

Samoilla perusteilla rahaston hallitus päätti myös palkita Petteri Kettusen Kulttuurin ja Liikuntakulttuurin moniottelijana eli palkittuja on siten viisi.

Vuodesta 1989 lukien rahaston repertuaariin otetut tunnustuspalkinnot on nyt myönnetty jo 137 iisalmelaiselle ahertajalle.

Lassi Korpihalla

Lassi Korpihalla on musiikin moniosaaja, joka on tuonut esille Iisalmea esim. sanoitus- ja sävellystyössä. Korpihalla on mm. päässyt Salon lastenlaulukilpailun finaaliin.

Korpihalla lähtee innostuneesti mukaan erilaisiin projekteihin ja hyväntekeväisyystyöhön. Lassi Korpihalla on mm. vetänyt vapaaehtoisena K70-kuoroa Ilvolanpirtillä, ollut mukana seurakunnan ruoka-avussa ja monien lauluhetkien vetäjänä.

Korpihalla oli aktiivisesti mukana Pro Kivikoulu -yhdistyksessä, joka pyrki säilyttämään paikallista rakennusperintöä sekä tuoda sinne toimintaa ja sisältöä.

Korpihalla on mukana myös Iisalmen Mieslaulajissa ja lions-toiminnassa. Lassi Korpihalla ei tuo itseään esille, vaan keskittyy musiikkiin ja tuomaan iloa eri-ikäisille kuulijoille.

Korpihallaa on kuvattu suurisydämiseksi, iloiseksi ja auttavaiseksi persoonaksi.

Ulla Vornanen

Ulla Vornanen on sitoutunut ja pitkäaikainen toimija Iisalmen teatterissa, ja hän on ollut mukana teatteritoiminnassa vuodesta 2010. Ulla on hoitanut teatteriyhdistyksessä mm. markkinointia, sihteerin töitä ja talousasioita.

Ulla Vornanen on merkittävä apu teatterin käytännön pyörittämisessä, ja hän tekee pyyteetöntä työtä teatterin hyväksi, mahdollistaen näin myös omalta osaltaan teatterielämyksiä kaupunkilaisille. Ulla nähdään myös lavalla ajoittain.

Ulla Vornanen on positiivinen, ulospäin suuntautunut puurtaja, joka antaa paljon omasta ajastaan teatteriharrastukselle. Ulla on omalla persoonallaan luonut hyvän yhteistyöverkoston eri toimijoiden kanssa. Hän on myös iloinen ja yhteistyökykyinen

Samu Karppinen

Liikuntaseura Ote on vuonna 2016 perustettu monilajiseura, joka liikuttaa vuosittain satoja yläsavolaisia lapsia ja nuoria lajeinaan parkour, tanssi ja akrobatia. Seura hallinnoi omaa tilaa, jossa on parkouriin tehty erillinen harjoitustila ja liikuntasali. Ote on noussut parin viime vuoden aikana eniten alle 18-vuotiaita liikuttavaksi seuraksi Iisalmessa. Alle 18-vuotiaita on seuran toiminnassa mukana yhteensä yli 400.

Parkour on seuran lajikirjon suosituin harrastusmuoto. Vuonna 2021 käynnistyneessä Iisalmen harrastamisen mallissa (IHMe) kuultiin lasten ja nuorten (n. 1500 vastausta) harrastustoiveita ja parkour nousi ylivoimaisesti suosituimmaksi harrastustoiveeksi.

Pelkästään IHMe:n kautta olevia parkourkerhoja toimii lapsille ja nuorille Otteen tiloissa noin 10 kerhoa viikossa.

Samu Karppinen vastaa seurassa parkourin opetuksesta. Samu on viihtynyt parkourin parissa teinivuosistaan asti, ja hänen lajituntemuksensa on syventynyt parkourohjaajakoulutuksissa ja -tapahtumissa. Samu on olemukseltaan rauhallinen ja luotettava. Samu on omalla työpanoksellaan vaikuttanut merkittävästi Liikuntaseura Otteen kasvuun ja tunnettavuuteen.

Ohjaajana Samu on kärsivällinen ja tarkkasilmäinen. Hän ohjaa kokemuksen kautta syntyneellä varmalla otteella kaikenikäisiä harrastajia. Taitoa löytyy niin, että hän pystyy omalla esimerkillään sekä innostamaan että haastamaan liikkujia.

Juha Vasko

Iisalmen Judoseura on perustettu vuonna 1976. Seura harjoittelee Iisalmen liikuntahallin tatamilla. Seuratoiminnan pääpaino on kohdistettu nuoriin judokoihin, joille on ohjattuja harjoituksia ikä- ja tasoryhmittäin aina viisivuotiaasta aikuisiin.

Lasten ja nuorten toiminnan lisäksi seura pyörittää kaikille avointa kuntojudotoimintaa. Seura on menestynyt hyvin myös kilpajudossa. Mainetta ja kunniaa on tullut niin nuorten kuin aikuisten sarjoissa. SM-mitaleja seuran judokat ovat saavuttaneet vuosien saatossa 83 kappaletta. Mitalisaldoa kaunistaa myös yhdeksän PM-mitalia ja pistesijat nuorten EM-tatamilta.

Juha Vasko on toiminut aktiivisena ohjaajana ja talkootyöntekijänä 80-luvulta alkaen. Hän on toiminut ensin junioreiden ohjaajana ja myös 90-luvusta alkaen vastannut kuntojudon ja muksujudon ohjauksesta. Juha on ollut esimerkillinen seuratoimija ja osallistunut mm. kilpailutoiminnan järjestämiseen sekä vastannut lajiesittelyistä varhaiskasvatus- ja kouluikäisille. Hän on toiminut myös judoseuran puheenjohtajana 80-luvun lopussa ja johtokunnan jäsenenä 80-, 90- ja 2000-luvuilla.

Juho on esimerkillinen seuratoimija, joka on ollut aina valmis antamaan vahvan panoksensa seuratyöhön. Hän omaa myös seuran toiseksi korkeimman vyöarvon, 2 dan.

Petteri Kettunen

Pallo-Kerho 37 (PK-37) on jalkapalloseura, joka on perustettu vuonna 1937. PK-37 on yksi viidestä suurimmista Iisalmen urheiluseuroista, jonka riveissä palloilee yli 300 pelaajaa. Seuralla on edustusjoukkueen lisäksi joukkueet 11 eri junioriikäluokassa sekä liikuntaleikkikerho.

Seura on Suomen palloliiton (SPL) ja Olympiakomitean tähtiseura ja SPL:n laatujärjestelmässä tasolla kaksi. Seuran arvoja ovat iloisuus luotettavuus, menestys ja yhteisöllisyys. PK tekee yhteistyötä Kuopion Palloseuran kanssa, joten lahjakkaimpien pelaajien kehitys taataan lisäharjoituksilla KuPS:n ikäluokkajoukkueissa.

Petteri on suorittanut Uefa C-valmentajatutkinnon. Hän on pelannut PK-37:ssä junioreista edustusjoukkueeseen asti vuosina 1968–1979. Petteri on toiminut vuosina 2010–2019 2003 syntyneiden junioreiden valmentajana ja vuonna 2021 hän aloitti edustusjoukkueen huoltajana ja toimii tässä tehtävässä edelleen. Hän on noudattanut yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja on valmentajana sitoutunut, motivoitunut, kannustava ja keskusteleva valmentaja sekä on paneutunut tehtäväänsä todella kiitettävästi.

Petteri Kettunen on vuosikausia ansioitunut myös kulttuurin sektorilla. Hän on aktiivisesti mukana vapaaehtoisena avustajana useissa erilaisissa kultuuriprojekteissa. Innokas ja myönteinen asenne sekä toisiinkin tarttuva positiivisuus huokuvat Petteristä, kun hän ahkeroi iisalmelaisen kulttuurin taustavaikuttajana. Roudarin työtkään eivät ole hänelle vieraita.

Stipendit vuonna 2021

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston hallitus on kokouksessaan 29.11.2021 päättänyt vuoden 2021 opiskelustipendit.

Hakemuksia oli kaikkiaan 123 kpl eli lähes 24 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Hakemuksien perusteella hyväksyttiin 101 kpl eli noin 82 %. Yliopistoissa opiskelevia stipendiaatteja oli 68, ammattikorkeakouluissa 24, opistoissa 6 ja lukioissa 3. Stipendien kokonaissumma oli 83.250 € ja keskimääräinen stipendi 824 € (756 €/2020). Stipendien maksatus stipendiaattien ilmoittamille pankkitileille aloitettiin 7.12.2021.

AEA:N rahaston stipendiaatit vuonna 2021

Alanen Krista Katariina Alapappila Ville Balk Riina 
Balk Roosa Cederberg VenlaEskelinen Minttu
Fränti Henna Hakala Noora Hakala Riikka
Hakkarainen Niko Hakso Jenna Halonen Emilia
Haukka Aliisa Haukka Ilona Heiskanen Sanni 
Hirvonen Venla Holopainen Anu Meeri Holopainen Jenna 
Holopainen MiikaHolopainen Reetta Honkamäki Samu
Husso Elias Hynynen Emma Hynynen Liinu
Hynynen Siiri Hyvönen Kaisa Immonen Emma 
Immonen Iida Juntunen Hanne Juutinen Tomas 
Juutinen Veera Jyrkinen Oona Jyrkinen Wilma 
Jääskeläinen Jani Kaisanlahti Aleksandra Kajanus Petra 
Karppinen Mia Kiviniemi Minttu Kokkonen Kati 
Komulainen Saara Kopisto Aleksi Kopisto Noora 
Korhonen Kaisa Marianna Korolainen LiinuKrogerus Liinu 
Kärnä Vilma Kääriäinen Aksu Köttö Valtteri 
Köttö Veera Laajalahti Henna Laajalahti Minna 
Lappalainen Anni Lappalainen Antti Lehtinen Minttu 
Lesonen Noora Leutonen Erkko Lukin Valtteri 
Lyytikäinen Sakari Marin Sara Martikainen Asse
Moilanen OonaMontonen Janne Mähönen Marjut 
Mähönen Roosa Mäkinen Lauri Nissinen Henna 
Nissinen Jimi Palanne Kiia Parviainen Anniina
Paulin RistomattiPiiponniemi Elisa Pulkka Jussi 
Pulkkinen SamuliPulkkinen Sanni Raitosola Tuuli 
Rautiainen HeliRautiainen Sirkku Remes Arttu 
Repo TuuliRissanen Petri Roivainen Otto
Roth SarahRuotsalainen Jenna Ruotsalainen Nelli
Ryhänen Aripekka Rönkä Taru Seppänen Annika
Sipilä Annu Elina Tienpää Mari Tikkanen Senja 
Tossavainen LauraTuovinen Hanna Turpeinen Riina 
Tyyskä Ellamari Vierola Maiju Väisänen Johanna 
Väisänen Roosa Väisänen Rosina Vänttinen Tiina 
Åhman JesseÅhman Nina

A.E. Aminoffin rahasto on avustanut iisalmelaisia opiskelijoita yli 1,9 miljoonalla eurolla vuodesta 1974 lukien.

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston stipendiaattien tulee olla Iisalmessa peruskoulun suorittaneita opiskelijoita. Stipendien myöntämisen keskeisin kriteeri on opintomenestys

(arvosanat) ja stipendit on tarkoitettu pääsääntöisesti nuorille opiskelijoille. Stipendien hakuaika on vuosittain syyskuussa ja päätökset valmistuvat joulukuun puoleen väliin mennessä.

Rahaston asioita hoitaa ja sen päätösvaltaa käyttää sen 5 – jäseninen hallitus:

Jarmo Ronkainen, puheenjohtaja

Mikko Aminoff, varapuheenjohtaja

Tiina-Liisa Liukkonen, jäsen

Katja Aminoff-Tyni, jäsen

Kari Aminoff, jäsen/asiamies

Tunnustuspalkinnot vuonna 2021

Varsinaisten opiskeluapurahojen lisäksi päätti rahaston hallitus palkita hakemuksetta neljä (4)iisalmelaista henkilöä rahaston sääntöjen mahdollistamilla tunnustuspalkinnoilla pyyteettömästä uurastuksesta kulttuurin ja liikuntakulttuurin saroilla. Vuodesta 1989 lukien rahaston repertuaariin otetut tunnustuspalkinnot on nyt myönnetty jo 128 iisalmelaiselle ahertajalle.

Antti Karjalainen

Antti Karjalainen on yli 20 vuoden ajan ollut iisalmelainen musiikintekijä, Iisalmen teattereiden musiikin tekijä ja joskus jopa näyttelijä. Karjalainen on toiminut kapellimestarina ja soittajana useissa teattereiden projekteissa. Lisäksi hän on toiminut kuorojen ja baritoni Ari Honkasen säestäjänä jo vuosia. Järjestöissä Antti on ollut mukana Iisalmen jousisoittajat ry:ssä ja Iisalmen Montessori-yhdistyksessä.

Antti Karjalainen on myös aktiivinen kulttuurin harrastaja, joka käy säännöllisesti konserteissa ja teattereissa. Antti on siis aktiivinen kulttuuritekijä monessa kokoonpanossa sekä osallistuu myös itse aktiivisesti kaupungin kulttuuritarjontaan. Antti on kulttuurin tekijä, joka ei tee itsestään numeroa – päinvastoin hän usein mahdollistaa sen, että muut saavat loistaa.

Jouko Pennanen

Jouko Pennanen on pitkäaikainen kulttuurin monitoimimies, joka on ollut mukana useissa kulttuurihankkeissa Ylä-Savossa varsinaisen elämäntyönsä ohella. Historia, kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat aina olleet lähellä Joukon sydäntä. Jouko Pennanen on ollut pistämässä alulle Juhani Ahon museon kunnostusta 1970-luvulla ja hän on ollut yksi Aho-päivien perustajajäsenistä. Jouko on myös toiminut valtakunnallisen Aho-seuran hallituksessa useita vuosia. Koljonvirta ja sen moniulotteinen historia on merkittävä kiinnostuksen kohde Pennaselle. Jouko on myös perehtynyt paikallisiin kulttuuripersooniin ja pitänyt heistä esitelmiä eri tilaisuuksissa. Tärkeä tehtävä oli myös paikallisen sotainvalidiyhdistyksen puheenjohtajana toimiminen ja yhdistyksen toiminnan loppuessa sen varmistaminen, että esineistö ja materiaalit jäävät turvalliseen säilytykseen.

Jukka Halonen

Iisalmen Pelikarhut Juniorit ry on yksi Iisalmen tähtiseuroista. Vuonna 2015 B-juniorit ja nuoremmat eriytettiin pääseurasta omaksi Iisalmen Pelikarhut Juniorit ry:ksi. Jäseniä seurassa on yhteensä noin 270, joista suurin osa on alle 18-vuotiaita (230). Seuran toiminnassa on mukana junioreita kaikista Ylä-Savon kunnista. Seuran perustamisesta lähtien seuran toimintaa on ohjannut Karhunpolku, joka on seuran juniorien urheilullinen ja kasvatuksellinen linjaus. Toiminnassa on tärkeää lasten ja nuorten eri ikävaiheet niin urheilullisesti kuin kasvatuksellisestikin.

Jukka Halonen on ollut Iisalmen Pelikarhujen mukana jo junioripelaajana Leijona liigassa ja sitä kautta edennyt edustusjoukkueen pelaajaksi 2000-luvun vaihteessa. Jukka on valmentanut IPK:n junioreita lähes 10 vuotta. Tällä hetkellä hän valmentaa U20 joukkuetta sekä toimii nuoremman ikäluokan joukkueenjohtajana.

Jukka on valmentamisen lisäksi aktiivisesti mukana seuran talkootoiminnassa ja saa omalla esimerkillään muutkin innostumaan. IPK kantaa oman osansa myös ns. yhteiskunnallisesta toiminnasta ja Jukka on aina ollut valmiina osallistumaan mm. ikäihmisten virkistystoimintaan ja lukuisiin muihin talkootyötehtäviin.

Sanna Kouvalainen

Iisalmen Visan yleisurheilujaosto tarjoaa kaikenikäisille mielenkiintoisen mahdollisuuden toimia seurassa joko lajin harrastajana tai ohjaajana, valmentajana, yleisurheilutuomarina tai monipuolisissa vapaaehtoistoiminnan tehtävissä. Seura tarjoaa valmennusta ohjausta ja kilpailumahdollisuuksia eri harrastajaryhmille. Talvella yleisurheilijat harjoittelevat keskustan väestönsuojassa, jonne seura on itse vuosittain parantanut harjoitteluolosuhteita.

Sanna Kouvalainen on ollut mukana jaoston toiminnassa aktiivisesti noin kuusi vuotta. Sanna on yksi tärkeimmistä yleisurheilujaoston talkootyötä tekevistä taustahenkilöistä. Hänen vastuullaan on ollut tiedottaminen ja ”somevastaavana” toimiminen. Sanna on vastannut järjestettävien kilpailujen ja tapahtumien toimitsijoiden rekrytoinnista sekä toiminut yleisurheilukilpailujen ja kilpailumatkojen organisaattorina. Lisäksi Sanna on etsinyt sponsoreita nuorille urheilijoille.

Rahasto on jakanut tunnustuspalkintoja vuodesta 1989 lukien. Kaikkiaan 128 iisalmelaista on saanut rahaston tunnustuspalkinnon. Palkitsemisen tavoitteena on löytää eri yhteisöjen ”pyyteettömiä puurtajia”.

Tunnustuspalkinnot vuonna 2020

Varsinaisten opiskeluapurahojen lisäksi Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston rahaston hallitus päätti palkita hakemuksetta neljä (4) iisalmelaista henkilöä rahaston sääntöjen mahdollistamilla tunnustuspalkinnoilla pyyteettömästä uurastuksesta kulttuurin ja liikuntakulttuurin saroilla. Vuodesta 1989 lukien rahaston repertuaariin otetut tunnustuspalkinnot on nyt myönnetty jo 124 iisalmelaiselle ahertajalle.

Kulttuuri:

Antti Luumi

Antti Luumi on Iisalmen Mieslaulajien pitkäaikainen rahastonhoitaja ja kirjanpitäjä – hän on toiminut kuorossa vuodesta 1996 alkaen. Antti Luumi on hoitanut kuoron yhteydenpitoa keskusjärjestöön SulaSoliin ja järjestellyt mm. koulutuksia. Luumi on mukana myös SulaSolin piirihallituksessa. Kuorossa Antti on laulanut 2. bassoa ja 2- tenoria sekä suorittanut Mieskuoroliiton perus- ja taitomerkit. Luumi on tehnyt ansiokasta työtä kuoron parissa ja on mukana kaikissa järjestelytehtävissä siitä numeroa tekemättä. Antti on kaikin puolin rakentava ja kannustava henkilö yhteisössään.

Taru Vatanen

Taru Vatanen on ollut jo yhteensä 25 vuotta Iisalmen Kalevalakuoron jäsenenä. Taru on naiskuorotoiminnan monipuolinen aktiivi niin paikallis- kuin valtakunnankin tasolla. Iisalmen Kalevalakuorossa hänellä on ollut lukuisia luottamustehtäviä koko jäsenyytensä ajan ja tällä hetkellä hän toimii kuoron puheenjohtajana. Suomen Naiskuoroliiton hallituksessa Taru on toiminut vuodesta 2014 lukien ja lisäksi osallistunut SulaSolin Pohjois-Savon piirin hallituksen toimintaan kahteen eri otteeseen.

Kaikissa luottamustehtävissään hän on erittäin aktiivinen, eteenpäin katsova, kehittävä sekä pyyteettömästi toimintaan hyvin monipuolisesti osallistuva ihminen. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa Tarun paistamat ruisleivät kuoron varainhankinnan tukemiseksi. Kuorolaisena Taru on kehittymishakuinen ja hän kannustaa sekä tukee muita uuden oppimisessa omalla positiivisella esimerkillään.

Liikunta

Sirpa Lipponen

Iisalmen Naisvoimistelijat (Iina) on kokonaisjäsenmäärältään Iisalmen suurimpia seuroja. Iina on pirteän toimiva, tehokkaasti uudistuva ja värikkäästi näkyvä iisalmelainen tanssi- ja voimisteluseura. Iina on tähtiseura, joka täyttää Olympiakomitean ja Voimisteluliiton kriteerit. Seuran yleisen jumppatarjonnan lisäksi seurassa toimii kuusi tanssillisen voimistelun ja tanssin valmennusryhmää. Iinan toiminnassa kuvastuu vahva laatu ja toiminnassa se pyrkii huomioimaan kaikenikäiset ja tasoiset liikkujat eli tytöt, pojat, naiset sekä miehet.

Sirpa on pitkän linjan iinalainen – tullut Iinaan jäseneksi nuorena oman harrastuksensa kautta. Sirpa on toiminut myös Iinan johtokunnassa ja toimii nykyisin oman tyttärensä joukkueenjohtajana (Flamingot). Sirpa tekee seuratyötä suurella sydämellä ja auttaa aina kun pyydetään. Sirpa myös organisoi joukkueiden kisamatkoja. Sirpa on kannustava, sydämellinen Iinan luottohenkilö.

Niko Schulman

Vapaaotteluseura NHB Iisalmi ry on perustettu vuonna 2006. Lajivalikoimaan kuuluu suomalaisen vapaaottelun, brasilialaisen jiu-jitsun ja lukkopainin lisäksi potkunyrkkeily. NHB on saavuttanut useita SM-mitaleita edellä mainituissa lajeissa. Vuodesta 2016 lukien seura on panostanut vahvasti potkunyrkkeilyyn järjestämällä mm. lajin peruskursseja ja vuonna 2019 seura järjesti potkunyrkkeilyn SM-kilpailut Iisalmessa. Seura harjoittelee Iisalmen keskustan väestönsuojan tiloissa. Harjoitusolosuhteitaan seura on itse vuosittain parantanut pienellä kaupungin avustuksella.

Niko on ollut seuran sihteerinä ja rahastonhoitajana seuran perustamisesta asti eli jo 14 vuoden ajan. Hän vastaa nykyisin potkunyrkkeilyn valmennuksesta yhdessä seuran puheenjohtajan kanssa. Niko on toiminut seurassa täysin talkootyöperiaatteella, sillä seura ei maksa valmentajille korvauksia harjoitustoiminnasta eikä kilpailumatkoista. Niko on aito moniottelija, sillä hän toimii myös aktiivisesti Iisalmen Peli-Karhuissa sekä Urheiluautoilijoissa. Omalla olemuksellaan Niko luo valmennettavissa positiivista ja iloista ilmapiiriä ja ”Saa omalla käytöksellään ihmiset hymyilemään”.

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahasto on jakanut tunnustuspalkintoja vuodesta 1989 lukien. Kaikkiaan 128 iisalmelaista on saanut rahaston tunnustuspalkinnon. Palkitsemisen tavoitteena on löytää eri yhteisöjen ”pyyteettömiä puurtajia”.

Rahaston hallitus toivottaa kaikille Rauhallista Joulua ja Terveellistä Uutta Vuotta!

Stipendiaatit 2020

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston hallitus on kokouksessaan 27.11.2020 päättänyt vuoden 2020 opiskelustipendit.

Hakemuksia oli kaikkiaan 94 kpl eli yli 20 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Hakemuksien perusteella hyväksyttiin 61 kpl eli noin 65 %. Yliopistoissa opiskelevia stipendiaatteja oli 38, ammattikorkeakouluissa 18, opistoissa 2 ja lukioissa 3. Stipendien kokonaissumma oli 46.100 € ja keskimääräinen stipendi 756 euroa (774 euroa/2019). Stipendien maksatus stipendiaattien ilmoittamille pankkitileille aloitettiin 9.12.2020.

Vuodesta 1974 lukien rahasto on avustanut iisalmelaisia opiskelijoita (n. 4 350stipendiä) lähes 1,9 miljoonalla eurolla.

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston stipendiaattien tulee olla Iisalmessa peruskoulun suorittaneita opiskelijoita. Stipendien myöntämisen keskeisin kriteeri on opintomenestys (arvosanat) ja stipendit on tarkoitettu pääsääntöisesti nuorilleopiskelijoille. Stipendien hakuaika on vuosittain syyskuussa ja päätökset valmistuvat joulukuun puoleen väliin mennessä.

Alanen KatariinaAulakoski EveliinaCederberg Benjamin
Eskelinen Elisa Hakala Noora Hakala Riikka
Hakso Jenna Halonen Tommi Heiskanen Sanni
Holopainen Maija Honkamäki Samu Huttunen Anna
Hynynen Emma Hyvönen Kaisa Jääskeläinen Jani
Kaarakainen Saara Kaisanlahti Aleksandra Kinnunen Mona
Kiviniemi Minttu Kokkonen Kati Korhonen Joona
Korolainen Antti Kumpulainen Benjamin Kumpulainen Bertta
Kumpulainen Ida Kämäräinen Minna Köttö Valtteri
Lappalainen Anni Lehtinen Minttu Leskinen Marika
Leskinen Tuomas Lesonen Noora-Eveliina Lipponen Ville
Lukin Valtteri Lyytinen Rosanna Manninen Tommi
Marin Ville Mäkinen Lauri Anton Nieminen Ella Rosaleena
Nykänen Veera Parviainen Anniina Patronen Saku
Patronen Senni Poutiainen Antti Pulkkinen Sanni
Qvintus Heta Rautiainen Sirkku Rautiainen Sonja
Repo Jenni Roth Ida Ruutala Katariina
Rönkkö Ossi Rönkkö Teemu Sonninen Petri
Suikkanen Aino Tossavainen Laura Vehviläinen Kiia
Väisänen Roosa Vänttinen Tiina Ålander Niko
Ålander Nina

Hakemuksista hyväksyttiin noin 65 %, joka on alin suhde moneen vuoteen.

Yliopistoissa opiskelevia stipendiaatteja oli 38, ammattikorkeakouluissa 18, ammattiopistoissa 2 ja lukioissa 3. Kaikissa ryhmissä oli hakemusten määrä supistunut, mutta eniten lukioissa, opistoissa sekä ammattikorkeakouluissa.

Stipendien maksatus on käynnistynyt 9.12.2020 ja stipendien pitäisi olla saajien tileillä viimeistään 10.12.2020.

Rahasto koordinoi jakamansa stipendit mm. Iisalmen kaupungin stipendirahastojen sekä Konsuli H.J. Aminoffin säätiön kanssa siten ettei sama henkilö saa stipendiä useista eri lähteistä. Yliopistoissa opiskelevia stipendiaatteja oli 38, ammattikorkea-kouluissa 18, ammattiopistoissa 2 ja lukioissa 3. Kaikissa ryhmissä oli hakemusten määrä supistunut, mutta eniten lukioissa, opistoissa sekä ammattikorkeakouluissa.

Tunnustuspalkinnot 2019

Varsinaisten opiskeluapurahojen lisäksi päätti Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston hallitus palkita hakemuksetta neljä (4) iisalmelaista henkilöä rahaston sääntöjen mahdollistamilla tunnustuspalkinnoilla pyyteettömästä uurastuksesta kulttuurin ja liikuntakulttuurin saroilla. Vuodesta 1989 lukien rahaston repertoaariin otetut tunnustuspalkinnot on nyt myönnetty jo 124 iisalmelaiselle ahertajalle.

Kulttuuri:                                                 

Jari Intonen, kameraseura

Jari Intonen on ollut mukana kameraseuran toiminnassa 70-luvulta alkaen. Seuran rahastonhoitajana hän on toiminut 90-luvun alusta lukien. Hän on osallistunut paikallisen ja valtakunnallisen kameraseuratoiminnan edistämiseen ja hän toimii kameraseuran kuva-arkiston ylläpitäjänä. Viime vuosina Jari on tehnyt valtavan työn vanhojen kuvien digitoinnin parissa tehden samalla myös kameraseuran kuva-arkistoa tutuksi useiden näyttelyjen muodossa. Kaupunkiympäristön muutoksesta julkaistiin 2019 teos ”Vanha uusi Iisalmi”. Samasta teemasta toteutettu valokuvanäyttely lähti liikkeelle Intosen ideasta. Intonen on myös ollut päivittämässä vanhojen kuvien arkistoa ottamassa itse kaupunkikuvia, jotka ovat historiaa tulevaisuudessa.

Antti Kemppainen

Antti Kemppainen on Iisalmen Harmonikkakerhon pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän vaalii innolla harmonikan soiton perinnettä ja innostaa myös nuoria mukaan toimintaan. Antti toimii opettajana kerhoissa ja on ollut mukana toiminnassa useita vuosikymmeniä. Harmonikkakerho järjestää tansseja yleisölle sekä kesäisin leirejä soittajille ja vuonna 2019 seura järjesti valtakunnallisen harmonikkaleirin Iisalmessa. Kemppainen on ollut päävastuussa järjestämisestä. Yhdistys on pieni, mutta tekee uutterasti töitä harrastuksensa eteen ja aktiivit ovat aina valmiina lähtemään mukaan tapahtumiin. Antti on yhdistyksen vetäjänä yhteistyökykyinen ja – haluinen. Hän osaa toimia niin lasten kuin aikuistenkin kanssa ja tanssitilaisuudet Nuorisotalolla ovat jo vuosia liikuttaneet seniori-ikäisiä. Omalla isolla panostuksellaan on Kemppainen edistänyt harmonikan soiton kehitystä Iisalmessa.

Liikuntakulttuuri:

Pirjo Koponen

Pirjo on toiminut Iisalmen Ladussa useamman vuoden ajan varapuheenjohtajana vastaten lasten ja nuorten toiminnasta. Hänen vastuullaan on ollut kummiluokkatoiminta, jossa yhteistyötä on tehty mm. Kangaslammin koulun kanssa. Kummiluokan tavoitteeksi on kirjattu kiinnostuksen lisääminen luontoon, positiivinen asenne luonnossa liikkumiseen sekä luonnossa liikkumisen perustaitojen oppiminen. Pirjo on myös ensimmäinen Suomen Ladun kouluttama Hiihtoniilo, joka omalla esimerkillään ja kasvatuksellisella otteellaan on näkyvästi edistänyt hiihdon harrastusta sekä lasten että aikuisten keskuudessa.
Pirjo on aktiivinen toimija myös Visan ja Eläkeliiton järjestämissä tapahtumissa ja aina valmis osallistumaan muidenkin järjestöjen tapahtumiin. Pirjo on organisoinut kaupungin kanssa yhteistyössä järjestettyjä varhaiskasvatuksen, koululaisten sekä ikäihmisten Voimaa Vanhuuteen luontoliikuntatapahtumia. Henkilönä Pirjo on joustava, yhteistyöhaluinen ja – kykyinen pyyteetön työmyyrä.

Taija Sorsa

Iisalmen Taitoluistelijat on nuorehko vuonna 2012 perustettu seura, joka tarjoaa toimintaa tavoitteellisesti harjoitteleville kilpaluistelijoille, taitoluistelun harrastajille lapsista aikuisiin sekä pienille luistelukoululaisille. Seuralla on toimintaa Iisalmen ja Sonkajärven jäähalleissa.
Taija on ollut toiminnassa mukana lähes seuran perustamisesta alkaen. Hän on toiminut harjoitusvastaavana, mikä on hyvin merkittävä rooli jääurheiluseuran toiminnassa ja arjen harrastuksessa. Taijalla on vahva halu kehittää seuran toimintaa ja jatkuvuutta. Puheenjohtajan roolissa Taijalla on menossa kolmas vuosi. Henkilönä Taija on myös joustava, yhteistyöhaluinen ja – kykyinen pyyteetön työmyyrä.