Ajankohtaista

Stipendit vuonna 2024

Kauppaneuvos A.E. Aminoffin rahaston hallitus on 6.11.2024 pitämässään kokouksessa
päättänyt vuoden 2024 opiskelustipendit. Hakemuksia oli kaikkiaan 139 kpl eli lähes viidennes enemmän kuin edellisenä vuonna.
Hakemuksien perusteella hyväksyttiin 112 stipendiä (99/2023) eli lähes 81 % (71 %) kaikista hakijoista. Stipendiaateista yliopistoissa opiskeli 55, ammattikorkeakouluissa 36, opistoissa 9 ja lukioissa 12.
A.E. Aminoffin rahasto on avustanut iisalmelaisia opiskelijoita n. 2,3 miljoonalla eurolla vuodesta 1974 lukien. Stipendejä on saman jakson aikana jaettu yhteensä 4 762 kpl.
Rahaston stipendien tulee olla Iisalmessa peruskoulun suorittaneita opiskelijoita. Stipendien keskeisin myöntökriteeri on opintomenestys (arvosanat) ja stipendit on tarkoitettu nuorille. Stipendien hakuaika on vuosittain syyskuussa ja päätökset valmistuvat joulukuun puoliväliin mennessä.

Aittokoski Viljami Argillander Roosa Danschu Aappo
Eloranta Marika Eskelinen Jerry Fomkin Helena
Fränti Maiju Fränti Mikko Haapalainen Joel
Hakola Julia Hallikainen Iida Halonen Eetu
Halonen Sara Heikkinen Sofia Hieta Olli
Hynynen Joni Hynynen Sarianne Hyvärinen Ella
Hyvönen Katri Iivarinen Martin Innanen Rasmus
Itkonen Leevi Kaarakainen Reetta Kaikkonen Valentine
Karjalainen Reetta Karjula Jennimari Karppinen Atte
Karppinen Ninni Karppinen Tiia Kattainen Jasper
Kauppinen Adalmiina Kauppinen Sanna Kelavuori Jesse
Kettunen Meri Kilpeläinen Kristiina Kokkonen Veera
Komulainen Helmi Komulainen Toni Kopeli Sami
Kopisto Minea Koponen Essi Korkiakoski Aake
Kortelainen Aada Kortelainen Jimi Krogerus Lyyti
Kouvalainen Miska Kumpulainen Iiris Köttö Veera
Laajalahti Minna Laitinen Julia Lappalainen Milla
Lappalainen Noora Lappalainen Oskari Lappeteläinen Saku
Lappeteläinen Sasu Laukkanen Matti Leutonen Santtu
Luokkanen Olivia Luukkonen Annika Lyytikäinen Otto
Lätti Katri Löytynoja Maija Makkonen Heli
Manninen Jenna Martikainen Hanne Martikainen Miska
Martikainen Pinja Martikainen Senni Moilanen Otto
Muranen Tiia-Liisa Mutanen Kaisu Nevalainen Janita
Nieminen Asta Nissinen Heidi Nousiainen Toni
Nuutinen Jasper Nykänen Liinu Paldanius Lenni
Partanen Jani Passiniemi Panu Paulin Jaakkomatti
Penttilä Emmi Penttinen Saara Pitkänen Neea
Rautiainen Siiri Repo Jere Repo Nelli
Rönkkö Tatu Saarmala Riku Sipola Annu
Suomalainen Matias Tanskanen Pekka Tikkanen Janette
Tikkanen Milla Turunen Alina Turunen Petra
TörmänenViivi Ilona Uusimäki Valtonen Reino
Vauhkonen Albert Vehviläinen Neea Vepsäläinen Eetu
Vierola Jaakko Väänänen Rebecca Ylikärppä Olivia
Ylisipola Jade

Stipendien kokonaissumma oli ennätykselliset 91 900 € (80 950 €) ja keskimääräinen stipendi 820 € (616 €). Stipendien pitäisi olla stipendiaattien ilmoittamilla tileillä viimeistään 13.12.2024.

Rahaston asioita hoitaa ja sen päätösvaltaa käyttää sen 5-jäseninen hallitus:
Jarmo Ronkainen, puheenjohtaja
Mikko Aminoff, varapuheenjohtaja
Tiina-Liisa Liukkonen, jäsen
Katja Aminoff-Tyni, jäsen
Kari Aminoff, jäsen/asiamies

Tunnustuspalkinnot vuonna 2024

Opiskelustipendien lisäksi rahaston hallitus päätti palkita hakemuksetta viisi (5) iisalmelaista henkilöä rahaston sääntöjen mahdollistamalla tunnustuspalkinnolla pyyteettömästä uurastuksesta kulttuurin ja liikuntakulttuurin saroilla.
Tunnustuspalkintoja on vuodesta 1989 alkaen jaettu jo 146 iisalmelaisella ahertajalle.

Kulttuuri

Johanna Kallio

Johanna ”Jupu” Kallio on taidepedagogi, sarjakuvataiteilija ja keraamikko, joka ohjaa lempeällä otteella lapsia ja aikuisia taideharrastusten pariin. Kuvataidekoulun opettajan työn ohella Jupu tunnetaan sarjakuva- ja keramiikkatöistään sekä julkisista teoksista, mm. Vieremän kirjastolle. Johanna Kallio on aina valmis yhteistyöhön ja erilaisiin projekteihin.

Kallio on ollut mukana mm. lasten ja nuorten teatteri Williwisiossa sekä erilaisissa musiikkiprojekteissa. Kallion omat taideteokset ovat iloisia ja kuplivia, ja saavat pohtimaan asioita ja ilmiöitä laajemmin. Kallio tekee pyyteetöntä työtä lasten ja nuorten sekä kuvataiteen eteen Iisalmessa. Johanna Kallio tunnetaan helposti lähestyttävänä ja suurisydämisenä persoona, joka ei nosta itseään jalustalle taidepuolen meriiteistään huolimatta.

Pekka Honkakoski

Pekka Honkakoski on Iisalmen Kameraseuran pitkäaikainen jäsen. Honkakoski oli aktiivisesti mukana 2013 valmistuneen Valon kosketus -teoksen ideoinnissa ja toteutuksessa (https://vimeo.com).
Pekka on monella tapaa aktiivinen toimija Kun hän kiinnostuu, niin siihen hän myös syventyy täysillä. Hyvä esimerkki on lumikiteiden kuvaaminen (https://yle.fi/). Vuonna 2016 hänen kuvaamiaan kuvia lumikiteistä pääsi postimerkkiin (https://www.iisalmensanomat.fi).
Honkakoski piti myös kameraseuran nimissä kaikille avoimen mielenkiintoisen esitelmän lumikiteiden kuvaamisesta. Edellä mainittujen lisäksi Pekka Honkakoski on tehnyt isoja projekteja kalliomaalausten dokumentoinnissa, luolastojen ja vesiputousten mittauksissa ja kuvauksissa.
Hän on ahkera ja maailmallakin arvostettu ja palkittu videokuvaaja. Kameraseuran jäsenenä Honkakoski on ollut aktiivinen, idearikas ja kannustava.

Liikuntakultturi

Elisa Kettunen, Iisalmen Uimarit ry

Elisa on tullut mukaan Iisalmen uimareiden toimintaan oman lapsen harrastamisen myötä vuonna 2015, ensin itse aktiiviuimarina ja myöhemmin harrastajana sekä lasten harjoitusten ohjaajana.
Uimareiden hallituksen toiminnassa Elisa on ollut kuusi viimeistä vuotta. Hän on ollut alusta asti aktiivinen toimija hallituksessa ottaen vastuuta ja tehtäviä hoitaakseen. Seuran sihteerinä hän on toiminut kolmen viimeisen vuoden ajan hoitaen samalla seuran päävalmentajan tehtäviä.
Elisan vastuulla on ollut urheilutoiminnan kehittäminen ja seuran uimarinpolku pienistä lapsista, nuoriin, ja aikuisiin on uudistettu täysin vastaamaan nykyajan ja tulevaisuuden tarpeita. Hän on aktiivisesti kehittänyt itseään valmentaja-, toimitsija- ja seuratoimijakoulutuksissa.
Elisa on ollut kehittämässä Iisalmen uimareita innovatiivisesti, intohimoisesti ja ennakkoluulottomasti. Hän on ollut mukana luomassa yhteisöä, joka tarjoaa harrastajille, urheilijoille ja kilpaileville uimareille mahdollisuuden kehittyä, oppia ja nauttia urheilusta.
Iisalmen uimareiden toiminta on kehittynyt laadullisesti. Seura on hyväksytty joulukuussa 2023 Olympiakomitean tähtiseuraksi sekä lasten ja nuoren että aikuistenosalta. Tässä kehitystyössä Elisa on ollut aktiivisesti mukana.

Risto Niskanen, Ylä-Savon Golfseura ry

Risto aloitti golfin vuonna 2013 ja liittyi talkootoimintaan 2017, jolloin hänestä tuli talkootoimikunnan puheenjohtaja. Hän on aktiivisesti huolehtinut kentästä, korjaten ja parantaen sitä oma-aloitteisesti.
Risto on onnistunut innostamaan muitakin talkoolaisia ja on usein mukana kokouksissa ehdottamassa parannuksia. Vaikka Risto on talkootyössä oma-aloitteinen, hän kuuntelee myös vinkkejä muilta jäseniltä. Niihin Riston vastaus usein on, että laitetaan viisi vuotissuunnitelmaan. Mutta jo muutaman päivän kuluttua asia korjattu.
Ilman Riston väsymätöntä ja pyyteetöntä työpanosta Ahmon kenttä ei olisi tällä hetkellä niin hyvässä kunnossa, kuin se on. Jos kaikki Riston ja talkooväen tekemät korjaukset ja parannukset olisi pitänyt ostaa ulkopuolisilta yrityksiltä, niin se olisi lisännyt merkittävästi seuralle aiheutuvia kustannuksia. Riston työpanos seurassa on mittaamattoman arvokas.

Tuija Repo, Koljonvirran Ratsastajat ry

Tuija on seuran aktiivinen ja omistautunut talkoolainen. Hän on ollut aktiivisesti mukana ratsastuskilpailujen järjestämisessä ja muussa seuran talkootyössä. Hän vastaa myös lasten ”kepparikerhon” ohjauksesta, joka on liikuttanut kesäisin joka maanantai yhteensä yli sata lasta. Tuija on onnistunut luomaan lapsiin omalla ohjauksellaan liikunnan iloa.
Aiemmin Tuija on toiminut Koljonvirran ratsastajien hallituksessa, ja tällä hetkellä hän hoitaa vapaaehtoisesti jäsensihteerin tehtävää. Tuija omaa urheilullisen ja terveellisen elämäntavan ja toimii siten hyvänä esimerkkinä kaikille. Hänen kykyään ilahduttaa muita ja luoda positiivista yhteishenkeä arvostetaan suuresti.